tiistai 23. helmikuuta 2010

Luomu, ilmasto, ympäristöystävällisyys ja ruokaturvallisuus

Jatkuvasti kuulen siitä, miten luomu on kiva asia, mutta ihmiskunta on niin suurten haasteiden edessä, että tällainen hauska vihrepiiperrys on unohdettava. Käyttöön on otettava oikeasti tehokkaat keinot kun kyseessä on sellaiset globaalit ongelmat kuin a) ilmastonmuutos, b) luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja suoranainen sukupuuttoaalto ja c) ravinnon riittävyys ja nälkäongelma.

Tähän keskusteluun ollaan herätty myös luomun kansainvälisessä kentässä. Luomusta ei selvästikään tiedetä tarpeeksi ja mielikuvat ovat kaukana todellisuudesta. Helposti ajatellaan, että luomu on romanttista kaipuuta vanhaan hyvään aikaan ja suoranaista kehityksen ja varsinkin teknologian kieltämistä. Meillä Suomessa sana luomu eli luonnonmukainen viljely ruokkii tätä mielikuvaa tehokkaasti. Euroopassa käytetään termejä ekologinen ja biologinen viljely, mikä kertoo vähän modernimmasta imagosta, jossa eletään ajan hermolla ja jolla on myös tieteellinen taustansa. Maailmanlaajuisesti lanseeratuin termi on kuitenkin englannin kielinen organic tai ogranics eli orgaaninen tuotantotapa. Se tuo mukaan ajatuksen luonnon elävistä prosesseista ja myös edistyksestä.

Meillä on siis monta suurta, jopa ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavaa ongelmaa ratkaistavana. Keskustelussa näiden ongelmien ratkaisemisesta itseäni häiritsee tosi pahasti jonkinasteinen yksisilmäisyys. Tällä tarkoitan ajattelutapaa, jossa otetaan ongelma, yleensä vain yksi, etsitään siihen tehokkain mahdollinen ratkaisutapa, jossa tukeudutaan erityisesti joihinkin tiedeseksikkäisiin aloihin kuten geeniteknologiaan. Sitten ollaankin tilanteessa, että meillä on joukko erilaisia ratkaisuja ja toimintatapoja, jotka eivät muodosta mitään järkevää kokonaisuutta. Yksi ratkaisee yhden ongelman, toinen toisen, mutta keskenään ne voivat olla rankoissakin ristiriidoissa ja yhteen sovittamattomia. Mutta luomu - siinä on vastaus kaikkiin näihin ongelmiin!

Otetaan ensin ruoan riittävyys ja nälkä. FAOssa ollaan lähdetty edistämään luonnonmukaisten menetelmien viemistä kehitysmaihin, koska se on tehokkain tapa auttaa juuri köyhimpiä. Luomuviljelijä on riippumaton kalliista ostettavista tuotantopanoksista ja viljely perustuu monimuotoiseen tuotantoon juuri viljelijän omaan tarpeeseen. Tutkimusten mukaan luomuviljelyllä satotasoja saadaan jopa moninkertaistettua, erityisesti kehitysmaiden olosuhteissa se on selvästi tehokkain keino tuottavuuden parantamiseen. On myös ymmärretty, että nälkäongelma ei ole teknisesti viljelyä tehostamalla ratkaistavissa, avainasemassa on kehitysmaiden maaseudun köyhien ihmisten mahdollisuuksien parantaminen. Luomuviljely on heille mahdollisuus riippumattomuuteen ulkopuolisesta avusta ja köyhyyttä ruokkivista talousrakenteista.

Ilmastokriisiä vastaan taistellessa luomun teeseinä ovat ensinnäkin hiilidioksidipäästöjen estäminen:
1) Keinolannoitteiden ja torjunta-aineiden valmistus ja kuljetus vaatii huomattavasti fossiilisia polttoaineita. Keinolannoitteiden käyttö myös estää maaperän hiilidioksidin sidontaa ja toisaalta luomun alhaisempi nitraatin käyttö alentaa typpioksidipäästöjä.
2) Viimeaikaiset tutkimukset ovat herättäneet mielenkiintoa peltojen humuskerrokseen varastoituvaan hiilidioksiidiin. Luomuviljelyssä maaperän elävä humuskerros kasvaa jatkuvasti ja se toimiikin massiivisena ilman hiilidioksidin kerääjänä.
3) Luomuun oleellisena osana kuuluva viljelykierto takaa, että pellot ovat enemmän kasvillisuuden peittäminä, mikä estää kasvihuonekaasujen vapautumista.
4) Luomuviljelyssä eläintuotanto on yhdistetty viljelyyn ja tapahtuu samalla tilalla tai tiivissä yhteistyössä viljely- ja karjatilojen kesken. Tämä takaa sen, että luomueläintuotannon kasvihuonekaasupäästöt ovat huomattavasti alhaisemmat kuin tavanomaisessa ja varsinkin tehotuotannossa. Tehomaatalous ja halpa lihantuotanto aiheuttavat tällä hetkellä sademetsien tuhoamista rehuntuotannon tieltä. Erityisesti sika ja kana vaativat ravinnokseen ihmisillekin kelpaavaa ruokaa, viljaa ja soijaa. Luomutuotanto perustuu kasvien viljelyyn yhdistettyyn nautakarjan pitoon. Eläimet saavat suurimman osan ravinnostaan laitumista, jotka viihtyvät sellaisillakin alueilla, joilla ei voi kasvattaa ruokaa. Nurmet ja karjanlanta myös ovat oleellisena tekijänä maaperän humuskerroksen kasvattamisessa, millä siis on erityisen suuri hiilidioksidin sitomiskyky! Luomuliha myös tuotetaan hyvin eettisesti ja määrät ovat pienempiä. Näin lihan hinta pysyy riittävän korkeana eikä sitä kuluteta liikaa.
5) Luomussa myös kannustetaan lähiruoka-ajatteluun, mikä vähentää kuljetuskustannuksia ja varmistaa ruokaturvallisuutta, laatua ja saatavuutta.

Tämän lisäksi vielä luomulla on monia etuja sopeuduttaessa ilmastonmuutoksen tuomiin ongelmiin erityisesti siitä eniten kärvisien kehitysmaiden ja köyhine kannalta:
1) Maaperän korkea humuspitoisuus ehkäisee eroosiota ja palauttaa maan hedelmällisyyttä. Humus on tehokas veden sitoja ja siten ehkäisee kuivuuden ja tulvien aiheuttamia vahinkoja.
2) Maaperän hedelmällisyys, viljelykierto ja paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneet perinteiset lajikkeet tekevät kasveista hyvin elinvoimaisia ja vastustuskykyisiä, ne kestävät ympäristön kuormitusta.
3) Luomussa harjoitetaan maailmanlaajuisesti hyvin merkittävässä määrin maatalousgeneettistä monimuotoisuutta. Suositaan paikallisia lajikkeita ja viljellään niitä jatkuvasti niin, että ne sopeutuvat ympäristön muuttumiseen.
4) Myös maataloustieteessa monimuotoisuuteen perustuva tuotantotapa ja siihen perustuvat uudet ratkaisut pystyvät vastaamaan huomattavasti paremmin erilaisiin ympäristö- ja talousmuutoksiin ja vähentämään riskejä.
5) Luomussa otetaan vakavasti pientuottajien ja erityisesti alkuperäiskansojen ikivanhaa perimätietoa, josta voi ammentaa vuosisatojen saatossa kertynyttä kokemuksen tuomaa viisautta. Hyvin merkittävä osa näistä pientuottajista on naisia ja heidän merkittävä roolinsa  koko ruokaketjussa tuottajina, kuluttajina ja äiteinä  tunnustetaan.

Ja luomuhan tunnetusti maatalouden monimuotoisuuden lisäksi suosii myös luonnonmonimuotoisuutta.  Luomupellonvarret kasvavat runsaasti enemmän erilaisia luononkasveja ja muodostavat elinympäristön monille uhanalaisille lajeille. Luomussa myös pyritään erityisesti rakentamaan monimuotoista maatalousmaisemaa ja sopeutumaan ympäröivään luontoon.

Otsikon linkistä pääset IFOAM EUgroupin sivulle, jossa lisää asiasta.

torstai 18. helmikuuta 2010

Bio Fach, Nurberg, Saksa

Kansainvälinen luomuväki kokoontuu joka vuosi Saksaan Nurbergiin Bio Fach- messuille. Itsekin saavuin tänne eilen. Messut saivat alkunsa kahdeksankymmentäluvun alkupuolella kahden vaihtehtoihmisen järjestäessä luomutapahtuman pienen saksalaiskylän pelloille. Nykyisin messu on myyty ammattimaisille messujärjestäjille ja se pidetään Nurbergin suuressa messukeskuksessa. Näytteilleasettajia on noin 2 500 ja niistä kaksi kolmasosaa tulee muualta kuin Saksasta. Kävijöitä on noin 46 tuhatta sadasta eri maasta.
Tänä vuonna teemana on luomu ja reilu kauppa. Kansainvälisestihän ne ovat läheisissä kytköksissä toisiinsa.
Suomen kannalta tämän vuotinen tapahtuma on mielenkiintoinen. Menestyksekkään luomumaan Tanskan johdolla messuilla on ensimmäistä kertaa messuosasto pohjoismaisella yhteistyöllä. Osastoa kruunaa Ny nordisk mat - messukeittiö, jossa kokit Suomesta, Tanskasta ja Ruotsista esittelevät pohjoismaisen keittiön hienouksia.
Kuvassa Suomalainen kokki Kim Palhus työn touhussa.

Messut ovat myös tänä vuonna ensimmäistä kertaa kokonaan suljettu suurelta yleisöltä, sisään pääsevät siis vain alan ammattilaiset. Ohjelmassa on erilaisia seminaareja ja luentoja. Pikaisella vilkaisulla päivän puheenaihe näyttäisi olevan luomun ilmastoystävällisyys ja erilaiset siihen liittyvät merkinnät tuotteissa. Asiasta lisää myöhemmin, kunhan pääsen kuulemaan, mitä alan guruilla on sanottavanaan.

lauantai 6. helmikuuta 2010

Eläinten hyvinvoinnista

Aloittelen juuri Vihreiden eläinpoliittisessa työryhmässä. Tuotantoeläinten tilanne olikin tapetilla ennen joulua, kun Oikeutta eläimille julkaisi uusia salaa sikaloissa kuvattuja videoita. Ilokseni totesin, että media otti aktivistien viestin tosissaan ja suhtautui siihen paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Näyttää siltä, että aktivistit ovat oppineet seurustelemaan median kanssa ja osaavat käytää julkisuutta oikealla tavalla hyväkseen tuomalla lööppeihin järkevää sisältöä salarakkaiden ja lautakasojen sijaan.


Itse olen nähnyt tuon karun todellisuuden jo yli kaksikymmentä vuotta ja kieltäytynyt syömästä tehohtuotettua lihaa, erityisesti sikaa tai broileria ollenkaan. On myös ahdistavaa lukea kaupassa kananmunapaketin kyljestä "onnellisen kanan munia", kun tietää, missä olosuhteissa ne lattiakanatkin elävät. Siksi olen tehnyt kaikilla ruumiin ja sieluni voimilla työtä luomuviljelyn ja eettisen eläintuotannon eteen; jotta ihmisillä olisi mahdollisuus vaikuttaa ja valita toisin.

Ihmisillä ja kotieläimillä on pitkä yhteinen historia. Itse näen maatilan ekosysteeminä, jossa kaikilla on oma paikkansa ja tärkeä merkityksensä. Oikealla luomumaatilalla tämä ymmärretään ja vaalitaan tilan biologisia prosesseja ja kunnioitetaan sen toimijoita. Tilalla eläimet ovat "omassa elementissään" eli voivat toteuttaa lajinsa mukaista elämää. Maatila on näiden eläinten luonnollinen elinympäristö, niillä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä ilman ihmisen huolehtimista. Toisaalta ruoantuotanto olisi paljon vaikeampaa ilman näitä eläimiä ja tällä en tarkoita lihaa vaan maata ravitsevaa lantaa. Ihminen, eläimet, kasvit ja maa voivat muodostaa yhdessä maatilalla dynaamisen kokonaisuuden, joka tarjoaa kaikille hyvinvoinnin.
Niin, siihen on pitkä matka, että kaikki olisi luomua. Sikavideot ovat vauhdittaneet ja antaneet pontta niille toimenpiteille, jotka olisi ehdottomasti saatava hoidetuksi kuntoon. Ensimmäinen on eläinsuojelulain tulkinta ja sen noudattamisen valvonta. Nyt ministeri Anttila on laitettu selkä seinää vasten näissä asioissa. Eläinlääkärit ja eläinsuojeluvalvojat ovat pitkään kaivanneet lisää resursseja valvontaan ja tiukempaa otetta lain noudattamiseen. 

Lain kautta vaikuttaminen on vaikeaa ja hidasta puuhaa. Nyt ollaan eläinsuojelulakiakin uudistamassa, mutta pelkäänpä, että siihen ei saada niin radikaaleja muutoksia, kuin eläinten todellinen hyvinvointi vaatisi. Lakien avulla voidaan poistaa vain räikeät epäkohdat. 

Sen sijaan nopeaakin muutosta voi saada aikaan mielipidevaikuttamisella. Eläinaktivistien päämääränä on lopettaa eläinten pitäminen kokonaan ja lihan syönti. Mediajulkisuuden kautta he ovat saaneet tavallisetkin ihmiset havahtumaan siihen, millaiseen eläinten kaltoin kohteluun he osallistuvat vaatiessaan halpaa ruokaa. Itsellänikin on tuttuja, jota pitivät minua vähän vaikeana ihmisenä, kun tein periaatteillani syömisestä hankalaa, mutta videot nähtyään ymmärtävät. Luomukinkkujen kysynnän kasvu joulun alla kertoo ihmisten halusta tehdä oikein. Siihen on annettava heille mahdollisuus.